25.5.2008

4 vko kuvat

Kyllä se aika menee nopsasti.

Pennut ovat nyt neljän viikon ja otettiin viralliset neliviikkoiskuvat lauantaina.


Ensimmäisenä tietenkin ykköstyttö.




Sitten poika.



Kolmostyttö



Ja sitten vielä viimeisenä, nelostyttö.




Ada-mammakin pääsi mukaan kuviin.


Ja sitten tasapuolisuuden vuoksi myös Nody-isän kuva, joka on otettu joskus aiemmin.




18.5.2008

Ruokinta aika

Pennut saivat ensimmäisen kerran velliä eilen illalla, se oli kovin hauskaa katseltavaa.


Ja tässä kaikki vellinaamat lähempää.

Sitten pikkuiset kävivät nukkumaan vatsat pullollaan. Ada on senverran uraäiti ettei jouda lämmittämään pentujaan, joten peiton alle laitettiin lämpöpullo pentuja lämmittämään.


12.5.2008

Pentukuvia

Taas lisää kuvia pentusista. Kuvat on otettu lauantai-iltana, vielä oli kaikilla silmät kiinni. Painoa oli isoimmilla jo yli 500g.
Iida halusi myös asetella pennun kauniiseen kuvaan, pentua vaan vähän väsytti.

2.5.2008

Uusia kuvia pennuista

Käytiin eilen taas katsomassa Adaa ja pentuja. Ada hoiteli kovasti tärkeänä ja piti huolta, ettei kissat päässeet liian lähelle ruokakuppia :)Pennut olivat selvästi kasvaneet ja painoakin oli isoimmilla jo noin 300g.
Mutta hyvähän siinä on kasvaa, kun nukutaan ja syödään vuorotellen.


Viimeiseksi vielä kuva jossa otetaan rennosti.

Huomenna mennään sitten Hava-risteilylle.

Uusia kuvia taas ensi viikolla.
Pentuja voi kysellä numerosta 050-351996/ Lea, Kennel Drole d´Oiseau